lauantai 7. tammikuuta 2012

Anteeksi minunkin puolesta ;(

Helloo panjat!

Tähän alkuun haluan nyt pyytää heti anteeksi Xallulta, jos hän on enää minun kaverini, ja anteeksi myös HansQulta. Halusin vaan auttaa, mutta aiheutin sotkua. Ja anteeksi kaikilta muiltakin joita olen loukannut.

Sitten iloisempiin aiheisiin. Nimittäin Serellä on tänään syntymäpäivä. Onnea!

Väsäsin eilen pienen talvi runon. Voisimpa nyt pistää senkin ;D
                      
                                                 Luistimet ojossa,
                                                 Sukset sojossa,
                                                 Pipo päässä,
                                                 Järvet jäässä.

Se ei nyt ollut hirveän pitkä, mutta tuli vaan mieleen ;D

Ajattelin jo pientä Panfu taukoa, mutta sitten päätinkin että jään. No, en minä kuitenkn kuin korkeintaan viikon olisi poissa pysynyt ;D

Olin sitten tänään (of course) Panfussa, ja kun menin sitten Linnan pihamaalle, kone sekosi ja löysin jännän boogin:



Vähän kaiken laista, mitä ei pitäisi olla. Ihme ettei ole sitä viime viime ( vai oliko se viimeviimeviime) vuoden Halloween kylttiä ;D

Mutta ei tänään sitten muuta. Tuli vähän lyhyt postaus mutta huomenna lupan kirjoittaa pidemmin kun Napsukin pääsee perille (toivottavasti) ja muuta. Mutta nyt heeih!

5 kommenttia:

  1. Moikkelis Elviseni!Ajattelin kommata tänne,kun muutakaan tekemistä ei ollut.Mulle tuli mieleen(ku luin ton sun talvirunon)yks talviruno xD!
    Talvi kun on,valkoinen maa,etelänavalla pingviinit ne tallustaa!
    Keksin sen toissapäivänä...(vai milloin nyt olikaan)Nyt tuli semmonen olo et pitäis runoilla oikein kunolla!Noh en mä sitä tässä kommentissa jaksa tehä...Meen kirjoitteleen runoja!



    Tassuittain
    Laku

    VastaaPoista
  2. Kiva, Laku! Toi oli aika hyvä! Jos saisit niitä runoja valmiiksi, laita blogiisi. Käyn sitten kurkkaamssa ;)

    Kiva kun kommasit <3

    VastaaPoista
  3. Moro!
    Lupasin että käyn kattomassa sun blogia, et onko se hyvä ja kyllä on! Tosi hyvä! Saat varmasti paljon lukijoita tulevaisuudes ;) Ja juuu liityn lukijaks!<3

    -Leidi

    VastaaPoista
  4. Ja ainiin liittyisin AAP liittoon.

    -Leidi<3

    VastaaPoista
  5. Leidi, toki! Liitän sinut heti ;)

    VastaaPoista